Journalistiikan tutkijat selvittivät hyödyllisimmät apuvälineet asiakirja-aineistojen uutiskäytössä

Hyödyllisiä tekstianalyysityökaluja löytyi neljä, joista uutistyöhön parhaimmin soveltuu The Voyant Tools. Se on maksuton, helppotajuisin ja -käyttöisin sekä nopein käyttää.
– Toimittajat eivät riittävästi hyödynnä uutistyössään saatavilla olevia asiakirjoja, koska niiden läpikäyminen on liian työlästä tai se vie liikaa aikaa. Halusimme selvittää, kuinka tietoteknisesti olisi mahdollista nopeuttaa aineiston analyysiä, projektitutkija Koski kertoo.
Tutkimushankkeessaan tutkijat pyrkivät lähestymään tiedonhankinnan ongelmia toimittajien työn ja erityistarpeiden mukainen. Kosken mukaan toimittajat tyypillisesti keräävät paljon tietoa ja pyrkivät nopeasti poimimaan sieltä uutisen.
– Tavanomaisella toimittajalla ei ole koodaamisen kaltaista erityisosaamista, aikaa eikä ylimääräistä rahaa tiedonhankintaan. Työkalujen pitää siis olla maksuttomia, nopeita käyttää sekä helposti omaksuttavissa, Koski lisää.
Tutkijat kokosivat hankkeen sivuille helppolukuisen arvosteluraportin tekstinalyysityökaluista, oppaan perehdyttämään niiden käyttöön sekä ja videoita The Voyant Toolsin käytön opetteluun. Tekstianalyysityökalujen käytöstä keskustellaan myös kolmessa podcast-jaksossa. Hankkeen verkkosivut löytyvät osoitteesta jyu.fi/koneapu
Alue- ja paikallistoimittajille koulutusta tekstianalyysityökalujen käyttöön
Marraskuun lopussa alkavassa jatkohankkeessa tutkijat pyrkivät parantamaan toimitusten valmiuksia hyödyntää tekstianalyysityökaluja sekä helpottaa asiakirjojen käyttöä uutistyössä.
– Tavoitteenamme on parantaa journalistien henkilökohtaista tiedonhankintaosaamista, toimitusten asiakirjajournalismin mahdollisuuksia, ajankäyttöä sekä taloudellisten resurssien säästöä. Näin pyrimme parantamaan myös tutkivan journalismin edellytyksiä, tutkijatohtori Mykkänen sanoo.
Tutkijat tekevät yhteistyötä maakunta- ja paikallislehtien kanssa samalla selvittäen, miten tekstianalyysityökalun jalkauttaminen toimitustyön arkeen onnistuu. Lisäksi luodaan menetelmiä käsittelemään yleisiä asiakirjatyyppejä, joita esimerkiksi jokaisen kunnan viranomaiset säännönmukaisesti laativat. Myös toimittajien erityistarpeita työkalua kohtaan selvitetään.
Tutkimushankkeiden rahoittajana on toiminut Media-alan tutkimussäätiö.
Raportti on luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9432-7.
Lisätietoja:
Hankkeen verkkosivu: https://www.jyu.fi/koneapu
Tutkijatohtori Markus Mykkänen työskentelee kieli- ja viestintätieteiden laitoksella ja on tutkinut muun muassa organisaatioiden päätöksentekoa, lobbaamista sekä mediaan vaikuttamista. Hän myös opettaa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa sekä kauppakorkeakoulun koronaviestintää tutkivassa tutkimushankkeessa.
Sähköposti: markus.mykkanen@jyu.fi
Puh: 050 465 7164
Projektitutkija Aleksi Koski työskentelee kieli- ja viestintätieteiden laitoksella ja projektitöiden lisäksi tutkii väitöskirjatutkijana asiakirjajournalismia, erityisesti tiedonhankintaa tietopyynnöillä.
Sähköposti: aleksi.koski@jyu.fi
Puh: 044 033 3897
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.
Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusaseman ja LIFE Revives -hankkeen Luontoilta keräsi ennätysyleisön4.7.2025 14:34:18 EEST | Tiedote
Järjestyksessään 17. ”Piolookisen Luontoilta” Konneveden tutkimusasemalla keskiviikkona 2.7.2025 veti paikalle ennätysyleisön, yli 200 osallistujaa. Luontoilta on osa Konnevesi-viikkoa ja ilta vietettiin lämpimissä tunnelmissa myös sään osalta.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2755 uutta opiskelijaa3.7.2025 13:33:27 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2755 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Taiteen ja kulttuurin valtionavustusten leikkaukset uhkaavat toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa25.6.2025 12:05:37 EEST | Tiedote
Taiteen ja kulttuurin (harkinnanvaraisten) valtionavustusten leikkaukset koettelevat lähes kaikkia tukea saavia organisaatioita, erityisesti yhdistyksiä. Vaikka leikkaukset heikentävät perustoimintaa, ne rajoittavat ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö.
Jyväskylän yliopiston uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma tarjoaa jatkotutkintoväylän bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille25.6.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa alkaa täysin uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma, joka tarjoaa jatkokoulutusmahdollisuuden erityisesti bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille. Vastaavaa tiedeyliopistotasoista koulutusta ei Suomessa ole muualla tarjolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme